HaPK T08-09 on Nuorisokeskus Anjalan kummijoukkue kaudelle 2021-2022.
Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. Joukkueemme valittiin heidän kummijoukkueeksi seitsemää eri lajia edustavien joukkueiden joukosta hakemuksemme perusteella 19.3.2021. Kuulimme seuran muilta toimihenkilöiltä tällaisesta hienosta mahdollisuudesta, emmekä voineet jättää tätä oljenkortta käyttämättä. Joukkue tarvitsee toimiakseen tukea, niin taloudellisesti kuin talkootyönä tapahtuvaa osallistumista, ennen kaikkea oman ajan antamista joukkueen eteen. Rakkaudesta lajiin tai omaan lapseen olisi hyvä motto meidän joukkueemme kohdalla.
Me kaipasimme joukkuekummilta taloudellista tukea esim. pitkien pelimatkojen järjestämiseen ja toiminnallista tukea/osaamista ryhmäyttävään toimintaan, yhteishengen vahvistamisen mahdollistavaan toimintaan. Olisi ihan mahtava juttu tarjota tytöille tällaisen kummitoiminnan kautta mahdollisuus yhteiseen tekemiseen myös jalkapallokenttien ulkopuolella. Jokin seikkailu arjen lomassa olisi upea juttu näille elämäniloisille, innokkaille, energisille ja lahjakkaille nuorille neideille. He ovat sitoutuneita harrastamaan, rakastavat lajia ja tekevät ahkerasti töitä lajissa kehittymisen eteen.
Ja kuinkas sitten kävikään, saimme yllätykseksemme kunnian tulla valituksi kummijoukkueeksi. Maanantaina 21.6. pääsimme osallistumaan kummimme arvokkaaseen nuorisotyöhön ihan mahtavissa puitteissa Anjalassa. Nuorisokeskus Anjala järjesti meille ikimuistoisen joukkuepäivän. Ammattitaidolla ja tavoitteidemme pohjalta suunniteltu toiminnallinen päivä aurinkoisessa kesäsäässä oli ihan huippua. Tytöt pääsivät seikkailemaan tiimimetsään, jossa he kohtasivat yhdessä erilaisia tasapaino- ja ongelmanratkaisutehtäviä. Kaikissa tehtävissä tarvittiin toisten apua, mistään ei selvinnyt yksin. Alusta asti tytöiltä sujui toiminta ihan super hienosti. Kaikesta näkyi, että fysiikka, tasapaino, koordinaatio ja järkeily/älylllinen pelisilmä tehtävissä toimi tällä porukalla mallikkaasti. Hyvällä fiiliksellä, tiimityöllä mentiin ja ohjaajilta tuli pelkkiä kehuja.
Tämän jälkeen siirryimme ruokailemaan herkullista lounasta jälkiruokineen, nam! Kyllä huoltajiakin hymyilytti päästä valmiiseen pöytään nautiskelemaan rankan suorituksen jälkeen;). Kun joukkue oli hyvin ruokittu suuntasimme kohti Escape Camppia. Paikkana toimi tunnelmallisen Anjalan kartanon pihapiiri ja tehtävien tarina liittyi (erään historian opettajan toiveesta) Kustaan sotaan liittyviin tapahtumiin. Joukkue selvisi tästäkin koettelemuksesta voittajana. Sotilaat armahdettiin ja rauha solmittiin, aateliset ja torpparit elivät sovussa ja itse “kuningas” patsasteli tyytyväisenä kartanon parvekkaalla. Tytöt tekivät pareittain melkoisen haastavia tehtäviä, jotta oppivat kommunikoimaan kaikkien joukkuekavereiden kanssa vaikeissakin tilanteissa. Yhteispelillä ja joukkueena pelattiin kuitenkin tehtävä maaliin niin, että 9 minuuttia jäi vielä aikaa jäljelle kun tehtävä oli jo selvitetty. Hieno peli tytöiltä!
Sitten oli vielä vuorossa päivän purku. Joukkuekaverit saivat myös kertoa positiivisia asioita toisistaan ja niitä löytyi helposti. Se lämmitti huoltajienkin mieltä suuresti. Mitä päivä meille antoi, millaisia välineitä tulevan varalle sain mukaan, mitä opin ja koin päivän aikana? Päivä antoi ihanan yhteisen kokemuksen kummien kanssa, sydämellinen kiitos Nuorisokeskus Anjala. Olette iso sydän ja hyväntekijä. Mukaan lähti rutkasti lisää itseluottamusta, onnistumisia, yhdessä tekemisen iloa, intoa toimia joukkueena ja ennen kaikkea se hyvä yhteishenki. Me yhdessä ollaan HaPK T08-09 ja tämä on meidän joukkue.
...Jee ja nyt porukalla uimaan