Jaakko Kriktilä on osallistunut monin tavoin jalkapallotoimintaan viidellä eri vuosikymmenellä. Hän on toiminut 1970-luvulta lähtien Haminan Pallo-Kissoissa seuran johtotehtävissä, valmentajana ja muuna aktiivisena seuratoimijana sekä mielipidevaikuttajana Haminan alueella.
Jaakko Kriktilä on ollut Suomen Palloliiton Kymenlaakson ja Kaakkois-Suomen piireissä piirihallituksen jäsen yhteensä 14 vuoden ajan 1990 - ja 2000-luvuilla. Haminan Pallo-Kissoissa tehdyn valmentajauran lisäksi hän on toiminut piirivalmentajana ja piirikouluttajana sekä ollut jäsenenä/puheenjohtajana piirin eri valiokunnissa.
Jaakko Kriktilä on koulutukseltaan opettaja. Ammatillisen elämänuransa hän on tehnyt opinto-ohjaajana. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2010. Jalkapalloilullisista ansioistaan hänelle on myönnetty Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki vuonna 1996.