P03 Futsalin piirisarja päättyi, tuloksena 4. sija

P03 joukkue kävi pelaamassa futsalin piirisarjan viimeiset pelit Esport Arenalla Espoossa 2.2.2019. Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Fc Kapina Mäntsälästä. Peli alkoi poikien hallitessa peliä. Muutamien läheltä piti tilanteiden jälkeen joukkue siirtyi 1-0 johtoon Akin tekemällä maalilla. Olli siirsi meidät 2-0 johtoon vielä ensimmäisellä puoliajalla. Puolittaisia maalipaikkoja oli ensimmäisellä puoliajalla useita vastustajan tiiviistä puolustamisesta huolimatta. Kapina yritti iski vastahyökkäsillä, mutta Tomppu torjui varmasti harvat tilanteet. Toinen jakso jatkui hyvin samankaltaisena ja Jimin tekemä 3-0 maali jäi puoliajan ainoaksi. Viimeistelyyn jäi hiukan parannettavaa toiseen peliin.

Toisessa pelissä vastaan tuki Fc Hik Hangosta. Hiuksen hieno mitalimahdollisuus joukkueelta meni jo ennen peliä, kun hiukan eri pelurijoukolla pelannut GrIFK hävisi ensimmäisen pelin tässä sarjassa Valtille lukemin 4-7. Etukäteen tämän pelin piti olla voitettavissa omalla normaalilla suoritustasolla. Pelin alku oli kuitenkin nihkeä ja jakson puolessa välissä oltiin edelleen lukemissa 0-0. Tämä siitäkin huolimatta, että olimme saaneet hyviä jopa ns. tuhannen euron paikkoja luotua. Lopulta Ollin tekemän 1-0 maalin jälkeen maalihanat aukesivat  ja minuuttia myöhemmin oli taululla jo lukemat 3-0. Maalinteossa onnistui Lassi ja toinen oli vastustan oma maali. Jakson lopussa Jasu teki lukemiksi 4-0. Tähän loppui vastustajan usko ja toinen puoliaika oli joukkueeen täydellistä hallintaa. Maaleja tekivät seuraavaksi Jimi, Lassi, Tuukka kolme, Jimi uudelleen, Olli ja Veikka. Loppulukemat olivat näin HaPK:lle 12-0. Numerot olisivat voineet olla vielä suuremmatkin, mikäli viimeistely olisi luokkaa parempaa… Näin päivän aikana saatiin kaikille kenttäpelaajille maalimerkintä ja Tompulle maalissa kaksi nollapeliä. Viimeisessä tapahtumassa mukana olivat Aki, Jasu, Jimi, Lassi, Tomppu, Olli, Veikka ja Tuukka.

Kaiken kaikkiaan piirisarja tarjosi paljon tasaisia ja vauhdikkaita pelejä. Poikien suoritukset olivat kaiken kaikkiaan erinomaisia ja mitaliaan ei jäänyt tässä Uudenmaan piirin sarjassa kuin muutaman pisteen päähän.