Joukkueen esittely

Kausi 2018

Kausi 2018  käynnistyi joukkueen osalta marraskuun alussa.  Joukkue teki kaudella yhteistyötä KTP 03 joukkueen kanssa ja kevätkierroksella pelattiin otteluja kolmessa sarjassa:KTP YJ pelasi aluesarjaa, HaPK YJ  2018 itäisessä aluesarjassa ja HaPK YJ vihreä  piirisarjassa. Syyskierroksella pelasimme sarjoja kahdella joukkueella KTP YJ:n jäädessä pois sarjatoiminnasta: HaPK YJ osallistui kaksi vuotta vanhempien sarjaan eli P17 kolmoseen ja HaPK YJ vihreä pelasi P15 ikäisten piirisarjassa. Saavutimme P15 sarjassa piirinmestaruushopeaa ja P17 sarjan kolmosessa olimme hienosti kolmansia.

Talvikaudella 2018 joukkue osallistui pääkaupunkiseudulla järjestettävään talviliigaan, jossa pelasimme 7 peliä isolla kentällä. Olimme mukana myös futsalin piirisarjassa: piirisarjamenestyksen ansiosta pääsimme karsimaan SM-lopputurnauspaikasta. Karsintapeleissä voitimme Fc Honka Barcan jännittävien vaiheiden jälkeen ja näin olimme mukana SM-lopputurnauksessa. Vähäisestä futsal harjoittelusta huolimatta sijoituimme Futsalin SM-lopputurnauksessa hienosti neljänneksi!

Pojat 03 joukkue käyttää harjoitusten, pelien ja muiden tapahtumien ilmoittamiseen nimenhuuto palvelua.

 

Joukkueen turnaukset/sarjat kaudella 2018:

QM Cup 25-26.11.2017

Talviliiga 11.11.2017-25.3.2018

Futsal Piirisarja

Futsal SM lopputurnaus 24-25.3.2018

Kultanummiturnaus 7-8.4.2018

Itäinen aluesarja kevät

PiirisarjaP15

Särkänniemi Cup 29.6-1.7.2018

Piirisarja P17 syksy

P03 joukkueen toiminta on alkanut kaudella 2011, joten kausi 2018 on joukkueen kahdeksas toimintakausi.

Kausi 2017

HaPK 03 joukkueessa oli kaudella mukana 22 poikaa. 4 poikaa on tullut mukaan ViSasta ja he pelasivat myös Visan riveissä kesän piirisarjoissa.

Kauden 2017 talvikaudella joukkue pelasi futsalin piirisarjaa P02 ikäisten sarjassa. Tuloksena futsal sarjasta hienosti kolmas sija.  Talven aikana järjestettiin kaksi halliturnausta Haminassa 8vs8 pelimuodolla (isot maalit) sekä osallistuttiin muutamaan muuhun turnaukseen. Harjoituksia pidimme talvikaudella 3-4 kertaa viikossa.

Kesäkaudella pelasimme piirisarjaa kahdella joukkueella: Joukkue vuotta omaa ikäluokkaamme vanhempien sarjassa (C15) sekä C14 sarjassa (11vs11). Kevätkauden päätteeksi pääsimme karsimaan paikasta aluesarjaan. Karsintapeleissä Gnistan oli kuitenkin ansaitusti parempi, joten syyskierroksella jatkamme piirisarjapelejä kevään malliin. Karsintapelien välissä kävimme joukkueen ensimmäisellä ulkomaan turnausmatkalla Virossa, josta tuliaisena tuli hienosti kuudes sija. Kevätkierroksen C14 sarjan menestyksen ansiosta saimme  paikan SPL:n lopputurnaukseen, jossa pelasimme elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Turnauksessa pääsimme pelaamaan 6 kovaa ja tasaista peliä ja saimme arvokasta oppia tuleviin peleihin. Syyskierroksella voitimme oman ikäluokan piirisarjan!! Lisäksi olimme C15 ikäluokan II tason sarjassa toisia. Kausi päätettiin perinteisesti Saimaa Cupiin.

Harjoituksia pidettiin kesäkaudella keskimäärin 2 kertaa viikossa. Pirisarjapelejä kertyi kesän aikana yli 30, joten peli-/harjoitustapahtumia joukkueella oli noin 4 kertaa viikossa.

Kauden aikana osallistumme seuraaviin turnauksiin:
– Futsal Premier Cupiin 22-23.10.2016
HaPK Cup 21.1.2017
HaPK Cup 11.3.2017
 Aviasport Cup 18-19.3.2017
 – UK Cup 15.4.2017
Pärnu Summer Cup 28.6.2017-2.7.2017
SPL lopputurnaus 4-6.8.2017
– Saimaa turnaus 7-8.10.2017

HaPK 03 joukkue palkittiin seuran toimesta vuoden joukkueena toisen kerran peräkkäin ja lisäksi jojomme Kimmo Jauhiainen palkittiin puheenjohtajan pytyllä!!!

 

Kausi 2016

img_0069img_0068

Talvikaudella joukkue harjoitteli hallissa, harjoituspelejä ja kävi muutamissa turnauksissa.

Kesällä pelattiin piirisarjaa kahden joukkueen voimin. Lisäksi käytiin useassa turnauksessa. Kausi päättyi perinteisesti Saimaa turnaukseen,josta saatiin hieno päätös tälle vuodelle. Kauden aikana joukkueelle kertyi pelejä yli 100 ja tapahtumia yhteensä lähes 200.

P03 joukkue osallistui seuraaviin turnauksiin vuonna 2016 piirisarjapelien lisäksi: 

23.1.2016 HaPK Cup
12.3.2016 HaPK Cup
19-20.3.2016 IPS Cup
3.4.2016 Lautp kevät turnaus
16.4.2016 Vuosaari Open
28.5.2016 Kevät Cup
11-14.7.2016 Helsinki Cup
27-28.8.2016 Aulanko Cup
1-2.10.2016 Saimaa turnaus

HaPK P03 joukkue palkittiin seuran toimesta vuoden joukkueena ja Mika Sillanpää palkittiin vuoden valmentajana!

Kausi 2015

Kaudella 2015 joukkue osallistui piirisarjaan kahdella joukkueella sekä kävi lisäksi erillisissä turnauksissa. Kaikkiaan pojille kertyi kauden aikana tasan 100 peliä. Tämän lisäksi käytiin mm. kiikkumassa  “tarzan kiikussa” Anjalan nuorisokeskusken järjestämässä tapahtumapäivässä.
 
 
Vuoden 2011 joukkue eli tästä alkoi P03 joukkueen taival

Vuoden 2011 joukkue eli tästä alkoi P03 joukkueen taival