Kakkosjoukkue tasapeliin sarjakärjen kanssa

Maanantaina 26.6 Kohtasivat kissojen kakkosjoukkue sekä sarjassa piikkipaikkaa pitävä PeKa/KyPa Karhulasta. Ottelun ennakkosuosikista ei ollut varmasti kenelläkään epäselvyyttä ennen ottelun alkua, olihan vierailijat edenneet Regions Cupissakin jo 16 joukkoon ainoana vitosen joukkueena Suomesta. Matkalla oli pudonnut jopa kaksi nelosen joukkuetta. Kissoilla taas oli alla harmittava tappio Kuusankoskelta, mutta aina jalkapallossa ei ole alkuasetelmilla mitään merkitystä.

Kissat ottivat heti pelin alusta näennäisen pallonhallinnan itselleen ja pääsivät jo heti pelin alussa murtautumaan hyvin laidoilta läpi. Valitettavasti mitään sen vaarallisempaa ei vain saatu vielä aikaiseksi. Mutta pelin 31. minuutilla sitten tapahtuikin, kun Timi Jaarinen pelattiin loistavalla keskialueen syötöllä laidaltaan yksin läpi, maalivahti juoksi palloa noin 25 metriin vastaan, mutta myöhässä. Jaarinen siirsi kylmän viileästi pallon maalivahdin sivulta ohi ja oli jo lähdössä itse perään kohti tyhjänä ammottavaa maalia, mutta Kypan maalivahti vetikin alimpana miehenä molemmilla jaloilla Jaarisen kumoon ja tilanne ohi. Varmasti jokainen kentältä ohikulkenut oravakin odotti tilanteesta suoraa punaista korttia, muuten aivan loistavasti pelanneelle Kypan vahdille, mutta toisin kävi. Tilanteesta vain varoitus maalivahdille jopa maalivahdin omaksi hämmästykseksi. Näin sekin tilanne kuivui kokoon ja loput puoliajasta olikin enemmän pelailua. Toinen puoliaika saikin sitten räjähtävän startin, kun loistavasta Laurynaksen ja Eeliksen painista maalialueella pallo ajautui n. 20 metriin Jussi Larviolle, jonka oikealle päin kiertävä veto painui aivan maalin ylänurkkaan. Maalin jälkeen peli tasottui todella paljon eikä mitään suurempaa ja ihmeellisempää tapahtunut kummassakaan päässä, ehkä pois lukien Eelis Vuorisen puolittainen läpiajo, jonka vierailijoiden maalivahti poimi hienosti alakulmasta. Mutta jälleen 77 min kohdalla tapahtui. Tomas Drozdovas pelattiin vasemmalta laidalta läpi, kaikesta paidasta repimisestä huolimatta Tomas pääsi nokikkain kymiläis maalivahdin kanssa, mutta aivan kuin viimeksikin, tällä kertaa maalivahti tuli suoraan jaloille noin 16 metrissä. Maalivahti taisi jo itsekin tuossa vaiheessa luovuttaa ja oli varma ulosajostaan ja kissojen pilkusta. Mutta kuinkas kävikään, tuomari otti kentän isoimman roolin itselleen ja palkitsi kissat KULMAPOTKULLA!! ei varoituksia ei pilkkua ei vaparia ei mitään….Tuon tilanteen jälkeen alkoikin kissoilta sitten totaalinen selviytymisjalkapallo, kun Kypa löi vielä yhden isomman vaihteen silmään. Ja kun 90min oli pelattu, sai Kypa vapaapotkun noin 55 metristä, kissojen linja oli valunut hieman liian alas ja maalivahti Jaarinen ei ehtinyt enää palloon, joten Kypa tasoitti pelin ns. räkämaalilla 1-1:een. Mutta kissojen taisteluilmeestä kertoo jotain se että Jussi Larviolta murtui nenä, Onni Tepposelta pamahti takareisi plus muiden pelaajien taistellessa tulleet kolhut. Kissapeto oli maanantaina irti, muttei se aivan riittänyt 3 pisteeseen. 1 piste kuitenkin näin kovasta vastustajasta lämmittää mieltä.