HaPK/2 tappioon Kuusankoskella

Keskiviikkona 21.6 HaPK/2 kohtasi sarjan hännille jämähtäneen perinteisen Kumun Kuusankoskelta.

Ottelutapahtuma oli jo itsessään hienosti järjestetty. Kentälle tultiin poikkeuksellisesti jonossa ja kenttäkuuluttaja esitteli pelaajat yleisön innokkaasti kannustaen. Siinä olikin sitten se mitä kakkosjoukkueelle jäi kotiin kerrottavaa. Vielä kuuluttajan kertoessa viimeisiä pelaajia listalta, pamahti jo kumun maalilaulu soimaan. Peliä oli pelattu vajaa kolme minuuttia, kun löysän keskialueen pelailun seurauksena kumun pelaaja päästettiin vapaaseen paikkaan ja 1-0. Noin 20 minuutin kohdalla Kumu onnistui siirtymään 2-0 johtoon, kun syötimme kaverin yksin läpi. Niistä paikoista harvemmin epäonnistutaan. Kissat pääsi kuitenkin nopeasti maalin jälkeen kaventamaan 2-1. Kissojen uuden täsmäaseen Eemeli Mässelin johdosta. Lähietäisyydeltä sijoitus alakulmaan ja Kuusankosken urheilupuisto hiljeni. Kavennusmaalin jälkeen alkoikin sitten sellainen maalipaikoilla tuhlailu, ettei paremmasta väliä. Oli puolikkaita läpiajoja, tolppaa, ylärimaa… Täydellisiä läpiajoja, kaksin läpi jne…. Mutta kun et itse onnistu tekemään kuin yhden noista paikoista, niin ainahan kaveri vielä yhden tekee. Ensiksi kylläkin Kissojen Eemeli Mässeli toi kissat tasoihin hienosta Onni Tepposen kulmasta. Pusku maalin kattoon jätti maalivahdin vaille mahdollisuuksia, mutta sitten viisi minuuttia tasoitusmaalista, täysin vaarattomasta vapaapotkutilanteesta pallo otti pari pientä hipsua matkalla maalille ja painui vielä maalivahti Jaarisen hyvästä venytyksestä huolimatta sormien kautta aivan etuylänurkkaan. Viimeisen viidentoista minuutin aikana ei kissat saaneet suurempaa painetta kumun maalille ja näin pisteet jäivät Kuusankoskelle.