HaPK/2 palasi voittokantaan

Perjantaina 18.8 kohtasimme perinteikkään Kotkan Jäntevän haminan urheilukentällä. Vieraspeli keväällä päättyi jäntevän niukkaan voittoon, joten myös nyt oli tiedossa tiukka kohtaaminen.

Ottelun alku lupasi kuitenkin todella hyvää. Kissat painoi jatkuvasti hyökkäyksiä kotkalaismaalille ja välillä tuntui, että vain jalkapallojumalat pitivät Jäntevä maalin koskemattomana, parhaiden paikkojen siunaantuessa Akseli “Ronaldo” Söderlundille ja Jussi Larviolle. Ensimmäistä maalia saatiin kuitenkin odottaa aina 42. minuutille asti, kun vapauttavan maalin iski Firat Yenier loistavan poikittaissyötön päätteeksi aivan maalivahdin edestä. Ensimmäinen puoliaika oli muutenkin kaikin puolin hyvää ja aika ajoin jopa todella näyttävää peliä kissoilta. Ensimmäinen puoliaika päättyi siis 1-0 numeroihin.

Toinen puoliaika alkoikin sitten peilikuvana ensimmäisestä puoliajasta. Vierailijat painoivat hyökkäyksiään jatkuvasti ja ennen kaikkea vaarallisesti kohti kissa maalia, jossa maalilla ollut Eemil Jaarinen venyi muutamaan paraatipelastukseen. Noin 65. minuutin kohdalla kissat tekivät tiheästi muutaman vaihdon, saaden näin kaivattuja tuoreita jalkoja kentälle. Ja 67. minuutin kohdalla sitten tapahtuikin, kun Caner Mula siirsi kissat 2-0 johtoon hallitulla vedolla alakulmaan. Maalin jälkeen kissat saivatkin jälleen pelin hallinnan itselleen ja vyöryttivät vaarallisen oloisia hyökkäyksiä Jäntevä maalille, kunnes 85. minuutilla Timi Jaarinen kaadettiin Jäntevän boxissa ja pallo vietiin pilkulle. 3-0 maalin viimeisteli pilkulta varmasti Petri Ristola kauden ensimmäisellä maalillaan. Tässä kohtaa kissapelaajat tekivät sitten sen mikä on tälle kaudelle turhankin tuttua, eli lopettivat täysin pelaamisen. Jäntevä teki ensiksi 88minuutilla 3-1 maalin ja minuuttia myöhemmin 3-2 maalin.

Näin saatiin viimeisille minuuteille tuttuakin tutumpi hulabaloo meininki kissamaalille. Tällä kertaa kissat kuitenkin selvisivät viime hetken myllystä ja saatiin todella tärkeät kolme pistettä, ja kuusi pistettä kaulaa putoamisviivaan.