SavU parempi Mikkelissä

Kissojen kolmas ottelu päättyi myös kolmanteen tappioon. Savilahden Urheilijat oli parempi maalein 4-0 (1-0).

Kissat lähtivät otteluun hyvällä tatsilla ja heti ekalla minuutilla saatiin maalipaikka, mutta Ferdi Balkiranin veto sujahti hiuksen hienosti ohi vasemmasta reunasta.

Peli oli ensimmäisellä jaksolla hyvin Kissojen hallinnassa, eikä kotijoukkue päässyt vaarallisille maalipaikoille samaan tapaan kuin vierasjoukkue, mutta viimeistely-yrityksissä oli edelleen paljon parannettavaa.

33. peliminuutilla kuitenkin kotijoukkue pääsi täysin varkain tekemään taukotilanteeksi 1-0.

Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli päättäväisempänä ja kaksinkamppailut alkoivat kääntyä heille. 64. peliminuutilla kotijoukkue siirtyi 2-0-johtoon, jonka jälkeen Kissoilla oli hyvä paikka kaventaa, mutta kotijoukkueen maalivahti torjui tilanteen.

Tämän jälkeen vierasjoukkue sai vielä luotua puolittaisia tilanteita, muttei kuitenkaan mitään vaarallista, kun taas kotijoukkueen onnistui kaunistella numerot pelin lopulla tylyihin 4-0-loppulukemiin.

Pallo-Kissojen kokoonpano:

Niko Pienmunne / Markus Hämäläinen (53min Mikko Seppälä) – Teemu Pellinen – Atte Henriksson – Jonathan Kuva (69min Patrik Pakkala) – Elias Liljasto – Saja Leigh – Elias Rossi – Mamet Mula (77min Samuli Luoma) – Miika Kolsi – Ferdi Balkiran.